Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Etätyötilojen metamorfoosi Kaustisen seudulla

Etätyötilojen metamorfoosi Kaustisen seudulla

Alussa oli kirjoitustyö, etäkokous tai keskittymistä vaativa tehtävä, mutta ei sen tekemiseen sopivaa paikkaa. Syystä tai toisesta kotona tai työnantajan kustannuspaikalla sijaitseva tila ei päivän aikatauluun ollut paras, ja tuntui, että asian ratkaisisi sopivasti saavutettavissa oleva etätyötila.

Tilanne on tuttu maan joka kolkassa, ja vastauksia kysymykseen on runsaasti etätyö- ja co-working tilojen, kirjastojen, kuppiloiden ja auton tai junan penkin muodossa. Ajan mittaan millä tahansa alueella tarve toistuu kuitenkin väistämättä niin monta kertaa, että syntyy ajatus etätyötilan perustamisesta sinne, missä sellaista ei vielä ole tarjolla.

Etätyötilan syntyminen muistuttaa hitaasti kiiruhtavien vaiheidensa puolesta monella tavalla perhosen metamorfoosia, eli kehitystä munavaiheesta aikuiseksi perhoseksi. Näin Kaustisen seudulla, viiden kunnan muodostamalla alueella Keski-Pohjanmaalla ilmenee etätyötilojen hiljainen mutta merkityksellinen metamorfoosi.

Munavaihe – etätyötilan tarve:

Tämä vaihe vastaa tarvetta luoda etätyöpiste. Aluksi kunta, yhteisö tai tilan ylläpitäjä tunnistaa yhteisössä olemassa olevan tarpeen työskennellä etänä. Etätyö tunnistetaan tällöin pysyväksi osaksi tämän päivän työelämää ja etätyön tekijöille halutaan tarjota mahdollisuus tehdä töitä ja käyttää kuntakeskuksen palveluita helposti. Tämä tarve voidaan ajatella perhosen munavaiheeksi, jossa tulevan etätyöpisteen idea alkaa kehittyä.

Lestijärvellä etätyö-aiheen ympärillä on käyty paljon keskustelua, näkökulmana etenkin se, että Lestijärvi on suosittu mökkipaikkakunta ja etätyöskentelyn mahdollisuuksille myös kuntakeskuksessa on kysyntää. Usein vapaa-ajan asunnoissa on sekä verkkoyhteyksien että työskentelytilojen puolesta vähemmän valinnanvaraa kuin vakiintuneemmissa kotitoimistoissa. Näihin tarpeisiin voisi matalan kynnyksen etätyöpiste vastata helposti, ja auttaa vapaa-ajan asukkaita pidentämään lomakauttaan ja oleskelua luonnonkauniilla Lestijärvellä.

Toukkavaihe – etätyötilan suunnittelu

Tämä vaihe vastaa suunnitteluvaihetta. Etätyöpisteen ja tilan ylläpitäjät alkavat suunnitella ja valmistella etätyöpistettä, määrittelevät tarvittavat tilat, laitteet ja työvälineet. Suunnitteluvaiheessa, kuten perhosen toukkavaiheessakin valmistellaan perustaa tulevaisuudelle.

Niin Halsualla kuin Vetelissäkin etätyöpisteen suunnittelu on jo tuttu aihe. Kysyntää on viime vuosien aikana tullut esille paljonkin ja mahdolliset käytännön ratkaisut etätyöpisteen sijoittelulle alkavat jo löytää muotoaan. Vielä ei kokeiluasteelle ole päästy, mutta Vetelissä aiemmin toiminut yksityinen coworking-tila on jo antanut osaltaan myönteistä käytännön kokemusta.

Kotelovaihe – etätyötilan kokeileminen

Tämä vaihe vastaa sitä, kun etätyöpiste alkaa ottaa muotoaan ja sitä testataan ensimmäisiä kertoja. Etätyötilan käyttäjät kokeilevat etätyöskentelyä ja arvioivat, toimiiko kaikki suunnitellusti ja mitä mahdollisia parannuksia tarvitaan. Tämä on kriittinen vaihe, joka muistuttaa perhosen kotelovaihetta, kun idea konkretisoituu edelleen ja löytää lopullista muotoaan.

Tämän vaiheen vauhdittamiseen ja alkuun auttamiseen on monessa kohti ollut hyötyä paikkariippumatonta työtä, digitalisaatiota ja työn murrosta tutkivista hankkeista. Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustoina-hanke on rakentanut valtakunnallista etätyötilojen verkkoa ja tarjoaa materiaalia tilojen perustajille, mutta lukemattomissa tilanteissa paras sysäys tilan perustamisen alkuun on löytynyt paikallisten toimijoiden yhteistyöstä. Kotelovaiheessa etätyötilan voi avata lyhyeksi ajaksi ja kerätä käyttäjien ja eri toimijoiden kokemuksia tilan käytöstä ja saavutettavuudesta.

Perhosvaihe – etätyötilan vakituinen toiminta

Tämä vaihe vastaa sitä hetkeä, kun etätyöpiste on täysin toiminnassa ja integroitunut päivittäiseen työskentelyyn. Alueen asukkaat voivat nyt käyttää etätyöpistettä vakituisesti, kun etätyöpisteestä on tullut osa kunnan jokapäiväistä työelämää, samaan tapaan kuin aikuisperhonen on löytänyt siipensä ja tutkii maailmaa.

Toiminnassa olevia etätyötiloja on Kaustisen seudun kunnissa Kaustisella ja Toholammilla. Toholammin kunnan tiloissa ja Kaustisella Kansantaiteenkeskuksessa vierailevia ja paikallisia monipaikkaisia työntekijöitä palvelevat tilat ovat kuin perhosia työn tekemisen arkipäivässä – oikeassa paikassa, oikeaan aikaan auttamassa työn murrosta siiven iskun verran eteenpäin.

Tarve etätyöpisteelle siis kehittyy ajan kanssa, se vaatii suunnittelua, sopeutumista ja lopulta vakiintumista osaksi päivittäistä työelämää. Molemmat metamorfoosit toimivat vain muutoksen ja sopeutumisen kautta.

Tytti Pohjola / Kaustisen seutukunta